logo

Kuuluisat teatterit

Teatterissa on kautta aikojen esitetty upeita esityksiä niin oopperan, baletin sekä esittävän  teatteritaiteen teoksia.

Kuuluisat teatterit

Taiteen vanhimmista muodoista on teatteri. Maailmalla on upeita teattereita, mutta ehkä kuuluisimpina niistä kerrotaan olevan tänäkin päivänä edelleen aktiivisessa käytössä venäläinen Bolshoi-teatteri. Bolshoi-teatteri perustettiin vuonna 1776, mutta myöhemmin se on uusittu vuonna 1856. Useat historialliset ja tunnetut esitykset ovat tässä maailmankuulussa teatterissa nähneet ensi-iltansa, kuten Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi. Tämän teatterin ohjelmistosta löytyy balettia, oopperaa ja näytelmiä. Kabareeteattereista kuuluisin lienee Pariisissa oleva Moulin Rouge. Se sijaitsee Pariisissa punaisten lyhtyjen alueella ja on rakennettu alunperin vuonna 1889. Se on eräänlainen ranskalaisen boheemielämän symboli. Teatterin nimi ja sen historia ovat innostaneet muita teattereita ja ravintoloita, jopa kirjoja ja yökerhojakin. Tämän teatterin lempinimi on naisten palatsi. Lontoo tunnetaan myös maailman teatteripääkaupunkina. Tunnetuin lienee Lontoon Globe, ulkoilmateatteri, joka on jäljennös kuningatar Elisabethin aikaisista teattereista. Globen ohjelmistossa on paljon kuuluisan Shakespearen kirjoittamia klassikko esityksiä.  Globen erikoisuutena on se, että sinne voi ostaa seisomalippuja esiintymislavan eteen, aivan kuten Elisabethin aikakaudella. Teatteri tuhoutui vuonna 1613, kun esityksessä mukana ollut teatterikanuuna sytytti tulipalon. Teatteri rakennettiin samalle paikalle uudestaan vuonna 1614. Lontoo tunnetaan myös maailman teatteripääkaupunkina. Tunnetuin lienee Lontoon Globe, ulkoilmateatteri, joka on jäljennös kuningatar Elisabethin aikaisista teattereista. Globen ohjelmistossa on paljon kuuluisan Shakespearen kirjoittamia klassikko esityksiä.  Globen erikoisuutena on se, että sinne voi ostaa seisomalippuja esiintymislavan eteen, aivan kuten Elisabethin aikakaudella. Teatteri tuhoutui vuonna 1613, kun esityksessä mukana ollut teatterikanuuna sytytti tulipalon. Teatteri rakennettiin samalle paikalle uudestaan vuonna 1614. Euroopan vanhin edelleen toiminnassa oleva teatteri taas puolestaan on Italiassa nimeltään ll Teatro San Carlo di Napoli. Tämä teatteri on rakennettu 1737. Sen erikoisuutena on upeat kattomaalaukset. Mozart, Händel ja Haydn ovat esiintyneet tässä teatterissa. Lontoon Savoy on yksi teatterialueen helmistä West End:ssä. Savoy esittää klassisen näytelmän lisäksi myös modernia teatteria, sekä klassikoiden uutta tulkintaa. Teatterin ystävälle ja New Yorkiin Broadway-teattereihin vierailua suunnitteleville matka on upea kokemus. Alueella on upeita ja useita pitkän historian omaavia teattereita. Osa niistä on rakennettu viime vuosisadalla. Vanhimmista alueen teattereista on The New Amsterdam Theater. Tämä teatteri on ollut toiminnassa jo 1903 lähtien.

1903 vuonna on avattu myös Lyceum-teatteri. Katsoja voi valita kolmesta erityyppisestä showsta. Broadway-musikaalit ovat mahtavia lauluesityksiä ja iloisia tanssiesityksiä, jotka täyttävät katsomot suosituimmilla esityksillään. Broadwayssa sesongin paras aika on syyskuusta toukokuuhun, vaikka toki teatterit ovat auki ympäri vuoden.Pariisissa sijaitseva Olympia-teatteri on myös yksi maailmankuuluisimmista teattereista. Se on perustettu jo vuonna 1888 ja merkittäviä ranskalaisia taiteilijoita on esiintynyt siellä. Olympia-teatteri on erikoistunut viihdemusiikkiin. Perustajan tälle teatterille on toiminut sama henkilö, joka on perustanut Moulun Rougen. Tämä teatteri toimii kuuluisanakonserttisalina ja on myös vanhin Pariisin konserttisaleista. Ulkomaisia kuuluisia yhtyeitä on myös esiintynyt tässä teatterissa, kuten esimerkiksi Madonna.

Teatterin historia

Historia teatterista on lähtöisin antiikin Kreikasta. Teatteriesityksiin ja osallistuminen niiden kustannuksiin kuului kansalaisten velvollisuuksiin vahvasti. Näyttelijöinä tuohon aikaan toimivat ainoastaan miehet. He käyttivät naamioita ja pukeutuivat erilaisiin asusteisiin. Tunnetuimpia näytelmäkirjailijoita oli Aiskhylos, Euripides ja Sofokles. Antiikin aiheita on lainattu paljon nykypäivän teatterissa ja esityksissä. Tuolloin teatterit rakennettiin pääsääntöisesti ulkoilmateattereiksi ja katsomot sijaitsivat rinteissä, jolloin ne hyödynsivät luonnon omaa akustiikkaa. Näyttämö oli keskellä ja katsojat olivat rinteessä. Renessanssin teatterit muistuttivat Rooman teattereita. Perinteisen teatterin lisäksi on myös  muita teatteri muotoja. Musiikaaliteatteri, jossa esiintyjät laulavat ja tanssivat. Tanssiteatteriin yhdistetään monesti myös sirkustaidetta. Baletti on tunnetuin tanssien ja laulaen esitettävä teatteritaiteenmuoto. Ooppera on ehkä yksi kuuluisimmista teatteriesitys muodoista. Nukke ja naamioteatteri on lapsille suunnattua teatteria. Harrastelijateatterit ovat nykyisin kovin yleisiä ja etenkin yliopisto-opiskelijoiden suosima teatterimuoto. Siellä voidaan esittää kaikenlaisia esityksiä ja musikaaleja, sekä kokeilla inspiraatio teatteriakin.

This post was written by