logo

Moderni teatteri

Moderni teatteri on teatterin uusi nykyaikainen muoto. 1900-luvulla hallitsi aika, jolloin ihmiset rupesivat haluamaan yhä enemmän moderneja asioita. Tällöin ihmisten mielessä oli ajatusta modernista yhteiskunnasta, jossa kaikki olivat vapaita tekemään mitä tahansa. Tämä unelma eli tietenkin myös teatterissa. Siitä haluttiin tehdä yksikertaista lähitaidetta, jota jokainen pystyisi ymmärtämään. Tästä unelmasta syntyikin teatteri, jonka tiedämme tänä päivänä. Ennen tätä uudistusta teatteri oli todella samanlaista ja vanhoihin kaavoihin kangistunutta. Teatteria määräsi ennalta määritetyt säännöt, joiden pohjalta näytökset tehtiin. Mitään uutta ei oikeastaan koskaan nähty. Tämä kuitenkin rupesi 1900 –luvulla kyllästyttämään teatteri harrastajia ja katsojia, jolloin teatteriin ruvettiin saamaan muutosta. Tämä muutos muuttikin teatterin totaalisesti ja sai sen näyttämään nykyaikaiselta ja vapaalta. Muutos saikin aikaan sen, että nykypäivänä teatteriesitys voi oikeastaan olla mitä tahansa.

Kuitenkin, vaikka moderni teatteri onkin jatkuvasti ottanut suurempaa paikkaa, ei se tarkoita kuitenkaan sitä, että klassisesta teatterista olisi kokonaan luovuttu. Klassista teatteria esitetään edelleenkin hyvin aktiivisesti esimerkiksi useissa kaupunginteattereissa. Klassinen teatteri pitää yhä paikkaansa monien sydämissä ja sitä käydään edelleenkin ahkerasti katsomassa. Modernin teatterin vallankumous oikeastaan vain antoi myös klassiselle teatterille vapauden esittää vanhat tarinat omanlaisinaan, ilman mitään sääntöjä. Se myös toi modernin teatterin lavoille, joka teki teatterista vieläkin suositumpaa. Moderni teatteri antaa nimittäin luvan tehdä teatteria juuri omalla tyylillään, joka avaakin erittäin monipuolisesti erityylisiä teattereita. Tällöin jokaisella onkin mahdollisuus löytää omantyylinen teatteriesitys. Nykyään teatteri onkin hyvin laajaa ja sen tekemisellä ei olekaan mikään muu kuin oma mielikuvitus rajana.

Mitkä sitten ovat klassisen ja modernin teatterin erot?

Vaikka aiemmassa kappaleessa kerrottiinkin, että klassista teatteria ei olla unohdettu, niin on sekin hieman muuttanut asuaan. Vanhassa klassisessa teatterissa onkin aina tietty teema, jota seurataan. Lisäksi lavalla on todella paljon lavasteista ja muita välineitä, joilla yritettiin saada teatterista mahdollisimman näyttävää. Apuna käytettiin usein esimerkiksi nostureita, joilla saatiin asetettua näyttelijät paikoilleen. Usein näyttelijät näyttelivätkin erilaisia jumalia, jotka olivat aina pelkästään miehiä. Nykyaikainen klassinen teatteri onkin muuttunut tästä ajasta huomattavasti. Nykyään teatteriesitykset tehdään huomattavasti pienemmällä lavastemäärällä, ilman mitään nostureita tai muita välineitä. Teatterista on tehty huomattavasti luonnollisempaa. Usein myös teema voi olla hyvinkin laaja ja sekoitettu, sekä näyttelijät miehiä että naisia. Kuitenkin klassinen teatteri usein perustuu vanhoihin tarinoihin, jotka pitävät klassisen teatterin näytökset usein aina samassa teemassa. Tämä kuitenkin vaihtelee aina näytöksen mukaan. Esimerkiksi Shakespeare on erittäin hyvä esimerkki klassisesta nykyteatterista. Näyttelijöiltä vaaditaan edelleenkin klassista näyttelemistä ja tarkkuutta. Hahmot tuodaan lavalle, juuri niin kuin on alkuperäisessä kirjoituksessa ollut tarkoituksena. Jokainen näyttelijä myös tietää tarkasti mitä miltäkin hahmolta odotetaan ja se toteutetaan tunnollisesti.

Moderni teatteri on taas päinvastaista. Teemoja saattaa yhdessä näytelmässä olla jopa hyvin monia ja se saattaa hyppiä teemasta toiseen hyvinkin nopealla tahdilla. Siihen voi myös sekoittaa monia eri lajeja. Usein myös lavasteet ovat hyvinkin yksinkertaistettuja ja todella pelkistettyjä. Joskus lavasteena voi olla vain yksi tuoli. Modernissa teatterissa pyritäänkin yksinkertaisuuteen ja realismiin. Usein aiheet heijastuvatkin yhteiskunnasta ja käsittelevät hyvinkin ajankohtaisia asioita. Näytelmät saattavat olla myös usein hyvin kantaaottavia, jotka saattavat jopa välillä muistuttaa kapinallisuutta. Modernissa teatterissa onkin haluttu päästä kokonaan eroon melodraamasta ja romantisoiduista näytelmistä, joissa kaikki tehtiin todella näyttävästi ja draamallisesti. Tällöin myös pyritään olemaan itse oma roolihahmo, jolloin roolihahmon persoona ja näytteleminen sulautuu näyttelijään.

This post was written by