logo

Teatterin muinaishistoria – Osa 2

Antiikin Kreikan viihdekeskuksissa teatterien lavana toimi pyöreä, amfiteatterin kaltainen näyttämö, jota kutsuttiin nimellä orchestra. Näyttämön reunoille nousi kiveen kaiverrettu katsomo, theatron, johon mahtui istumaan jopa 17 000 katsojaa. Theatron sana kääntyy suoraan katsoma paikaksi, ja nykyään taiteenmuodosta käytetyllä sanalla teatteri on siihen suorat juuret.

Teatterin muinaishistoria – Osa 2

Näytelmien esitys alkoi aamulla auringon noustessa, ja näytökset jatkuivat ilta myöhään. Näytelmät riimasivat, ja niitä esitettiin usein musiikin säestyksellä. Kuoro sijoitti itsensä näyttämön etualalle, ja loistavan akustiikan ansiosta heidän äänensä kantautuivat aina katsomon takariveille saakka. Lavan takana nousi skênê, maisemaa kuvaava tausta kangas tai seinä. Näytelmässä kuvatut kuolemat tapahtuivat tämän rakennelman takana, ja yleisö sai niistä tiedon äänitehosteiden muodossa. Kreikkalaiset käyttivät useita tehosteita näytelmissään,  mechane oli nousukurki jolla jumala hahmot voitiin lennättää lavalle, ekkyklêma taas pyörillä liikkuva alusta, jolla kuolleet hahmot tuotiin takaisin yleisön nähtäville. Kreikkalaisten uskotaan käyttäneen paljon naamioita näytelmissään, tosin ainoa jäljelle jäänyt todistusaineisto tästä löytyy maljakoita koristaneista maalauksista. Naamiot tehtiin orgaanisista materiaaleista, ja ne olivat käyttötuotteita jotka heitettiin menemään helposti. Kreikkalaiset uskoivat että naamion päälleen laittanut näyttelijä oli yksi esittämänsä hahmon kanssa, ja koko kuoro puki ylleen yhtenevät naamiot, sillä heidän ajateltiin edustavan yhtä henkilöhahmoa. Naamioiden liioitellut ilmeet saattoivat aiheuttaa kauhua ja paniikkia kreikkalaisten yleisöjen keskuudessa. Ne mahdollistivat näyttelijöiden esiintymisen useissa rooleissa, saman näytelmän aikana, sekä miesten naisroolien näyttelemisen. Tutkimusten mukaan naamiot saattoivat myös parantaa äänen kuuluvuutta, megafonimaisten ominaisuuksien ansiosta.

Roomalainen teatteri

Länsimainen teatteri kehittyi ja laajeni huomattavasti Rooman valtakunnan aikana. Roomaan teatterin toivat etruskilaiset näyttelijät neljännellä vuosisadalla eKr. Muinaisen Rooman teatteri tavat vaihtelivat festivaali esityksistä katuteatteriin, alastomiin tanssi esityksiin, akrobatiaan ja tragedioiden esille laittamiseen. Latinalaisen kirjallisuuden dramatisointi yleistyi, ja teatteri oli korkealaatuista sekä käsikirjoituksiltaan että esille panoltaan. Rooman valtakunnan levitessä Kreikan hallintoalueiden yli, Roomalainen teatteri kohtasi Kreikkalaisen teatterin, ja näiden yhdistyneet muodot levisivät Rooman valtakunnan mukana useisiin Eurooppalaisiin valtioihin, alkaen Välimerenrannan valtioista, ja päätyen lopulta Englantiin. Ensimmäiset tärkeät teokset Rooman teatterin historiassa olivat Livius Andronicuksen komediat ha tragediat, joista ei valitettavasti ole jäänyt yhtään kokonaisuudessaan nykypäivään. Useimmat Roomalaiset näytelmäkirjailijat erikoistuivat joko komediaan tai tragediaan, ja toisen vuosisataan eKr. aikana valtakuntaan muodostettiin kirjoittajien kilta ammatin vakinaistuttua kansalaisten keskuudessa. Monet nykypäivään selvinneistä roomalaisista komedioista ovat fabula palliata tyyppiä, jossa aihealueet perustuvat alkuperäisiin kreikkalaisiin komedioihin. Rooman näytelmäkirjailijat jättäytyivät eroon kuorosta, jakoivat näytelmän näytöksiin, ja lisäsivät useisiin näytelmiin musiikillisia elementtejä. Tragedioista meidän aikaamme on selvinnyt vain Rooman valtakunnan aikaisia näytelmätekstiä, ja muinaiset tragediat ovat unohtuneet historian tuuliin. Tunnetuimmat monelle ovat varmasti filosofi Senecan yhdeksän näytelmää. Nämä kaikki ovat kreikkalaisista teksteistä adaptoituja. Tuntemattoman näytelmäkirjailijan roomalaisiin aihealueisiin perustuva fabula praetexta tyyppinen Octavia, on ainut  tämän tyyppinen teksti joka on säilynyt nykypäivään saakka.


Roomalainen teatteri

Rooman vallan jälkeen

Läntisen Rooman valtakunnan kukistumisen jälkeen valta siirtyi Itäisen Rooman valtakunnan alueella sijaitsevaan Konstantinopoliin. Itäisen Rooman valtakunta tunnetaan nykyään Bysantin valtakuntana, ja vaikka todistusaineisto alueen teatteri kulttuurista on hyvin pientä, vähäisten lähteiden mukaan pantomiimi, mimiikka, tragediat, komediat ja tanssiteatteri olivat kaikki suosittuja. Konstantinopolin alueella sijaitsi kaksi teatteri rakennelmaa, joita käytettiin aina viidennelle vuosisadalle saakka. Teatterihistorian kannalta Bysantin valtakunnalla oli suuri merkitys Kreikkalaisten tekstien säilyttämisessä jälkipolville. He kokosivat jättimäisen Suda ensyklopedian, jonka kautta historian tutkijat ovat pystyneet rakentamaan suhteellisen konkreettisen kuvan teatterin muinaishistoriasta.

This post was written by