Elokuvateatterin tulevaisuus digitaalisessa ajassa

Elokuva

Kuvittele mielessäsi kokemus, josta käytetään termiä elokuvissa käyminen. Kuvittele näkeväsi ensimmäinen Tähtien sota tai Tuulen viemää tai Tuntematon sotilas ensimmäistä kertaa elämässäsi. Mielessäsi saatat nähdä tyylikkyyttä ja seremoniallisuutta, jännitystä ja innokkuutta, satoja innokkaita ihmisiä jonottamassa näytökseen, johon saattaa osallistua jopa joitain elokuvan tähtiä. Näet mielessäsi kirkkaat neonvalot ja juhlavat elokuvateatterit. Jatka lukemista

Elämyslahjat

Elämyslahjoiksi voidaan ajatella lähes minkä tahansa lahjan joka ei ole täysin tavanomainen tavara. Lahjoja löytyy moneen makuun, mutta kannattaa ennen ostamista miettiä että lahjansaaja tulee lahjasta oikeasti iloiseksi, eikä se ole vain ja ainoastaan lahjan antajan makuun. Elämys lahjoihin voi myös käyttää juuri niin paljon rahaa kuin tililtä vaan sattuu löytymään, mutta taas kannattaa miettiäJatka lukemista

Idän teatterit

Vaikka länsimainen teatteri traditio on levinnyt ympäri maailman, useilla maailman kulttuureilla on myös omat teatteri traditionsa, jotka edelleen kukoistavat tänä päivää. Japanilainen teatteri ja sen useat muodot, ovat varmasti tutut monelle länsimaiselle kulttuurinkuluttajalle. Japanilainen teatteri jakautuu kolmeen kategoriaan, kabuki, noh ja bunraku.  Vanhin Japanilaisen teatterin muoto on noh teatteri, jota on esitetty maassa  ainakin 1300-luvultaJatka lukemista

Teatteri tyylien kirjo – Osa 3

Viime vuosikymmeninä perinteisten puhe, tanssi, ja musiikkiteatteri muotojen rinnalle on noussut erikoistuneimpia teatteri lajeja, jotka usein ottavat esimerkkiä perinteisistä teattereista. Stand-up komiikka on Suomessakin suosittua, ja vaikka se usein on suurimmilta osin puheteatteria, suuri osa artisteista käyttää hyväkseen myös muita Variety-teatterin elementtejä, kuten akrobatiaa ja musiikkia. Erikoisempaa elämystä hakevat voivat etsiytyä immersiivisen teatteriin, interaktiiviseen teatteriin tai esityksen joka on luotu tiettyä tilaa varten. Nämä kolme tyylilajia usein kulkevat käsi kädessä toistensa kanssa. Jatka lukemista

Teatteri tyylien kirjo – Osa 2

Vanhempia musiikkiteatterin muotoja ovat ooppera ja operetit. Oopperassa musiikilla on johtava rooli, ja käsikirjoitus lauletaan yleisimmin sen alkuperäiskielellä. Suurin osa oopperoista on kirjoitettu italiaksi, saksaksi, tai ranskaksi, mutta maailman laajuisesti löytyy myös pieni määrä muilla kielillä kirjoitettuja teoksia. Esiintyjiä oopperassa säestä usein täysimittainen sinfonia orkesteri. Laulajien esittämää tekstiä kutsutaan sanalla liberetto, ja tätä esitetään kahdella laulu tyylillä, resitatiivilla ja aarioilla. Siinä missä resitatiivit kuljettavat juonta eteenpäin, aariat ovat näyttäviä lauluesityksiä, jotka testaavat esittäjiensä laululahjoja. Jatka lukemista

Teatteri tyylien kirjo – Osa 1

Sen laajimmassa käsityksessä teatteriksi lasketaan esitystaiteen muodot jossa yleisön edessä olevat esiintyjät tanssivat, puhuvat, laulavat, tai liikkuvat muulla tavalla. Kerronnan tyylit vaihtelevat perinteisestä länsimaisesta pantomiimiin, musiikkiteatteriin, balettiin, kabukiin ja moniin muihin. Viimeaikaisempana teatterimuotona mukaan on tullut myös immersiivinen teatteri, jossa yleisö seuraa esitystä sen sisältä, usein ottaen osaa sen vaiheisiin. Vaikka teatteri esitysten tyypillisin esityspaikkaJatka lukemista

Suomen teatterihistoria

Ylioppilas teatteri on ollut Suomessa suosittua kautta vuosien, ja suomalaisen teatterin historialla ylipäätään on juurensa juuri tässä teatterin alamuodossa. Ensimmäinen virallinen Suomessa esitetty näytelmä, oli saksankielinen ylioppilaskomedia Studentes, jonka ensi-ilta oli Turun Akatemian vihkiäisissä opiskelijoiden toimesta, vuonna 1640. Jatka lukemista

Eurooppalaisen teatterin historia – Osa 3

Englannin renessanssi ajan teatterilla on ollut suuri vaikutus nykypäivän teatteriin maailman laajuisesti, sekä näytelmä tekstien, että itse teatterirakennusten kehityksen kannalta. Renessanssi ajan teatteri rakennukset oli rakennettu avoimen keskipihan ympärille kolmeen kerrokseen. Lontoossa tänä päivänä vieraileva voi käydä ihailemassa tyyliä uudelleen rakennetussa Globe teatterissa, Thames-joen rannalla. Teatterit olivat useimmiten muodoltaan pyöreähköjä, mutta myös nelinurkkaisia rakennuksia on uskottu olleen käytössä. Pihan keskellä sijaitsevan lavan ympärille mahtui yleisöä kolmelle reunalle, ja sen takana olivat näyttelijöiden sisään käynnit, sekä orkesteri monttu. Jatka lukemista

Eurooppalaisen teatterin historia – Osa 2

Uskonnollisten näytelmien vähetessä, ja kansainvälisten poliittisten muutosten myötä, useissa Eurooppalaisissa valtioissa alkoi kehittyä paikallisia teatterin tyylilajeja, jotka erosivat huomattavasti toisistaan. Ajan kuluessa valtiot alkoivat lainata toistensa tyylilajeista, rikastaen omaa näytelmä kulttuuriaan, kehittäen lopulta teatterin laajaksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi, jona me tunnemme sen nykypäivänä. Jatka lukemista

Eurooppalaisen teatterin historia – Osa 1

Eurooppalaisen teatterin historian alkujuuret löytyvät muinaisesta kreikkalaisesta ja roomalaisesta teatterista. Vaikka roomalainen teatteri levisi laajalti Euroopan mantereelle ja Englantiin, valtakunnan jälkeisten pimeiden vuosikymmenten aikana kirkko kielsi esitystaiteet yleisesti pakanallisten uskontojen harjoittamisen muotoina. Jatka lukemista